Hittegodsin kolmas demo, "hippityylisesti" nimetty "Flower Power" on ensimmäinen arvostelijan eteen toimitettu täyden kympin tuotos. "Flower Power" sisältää neljä raitaa perinteitä kunnioittavaa nk. retrorockia. Demon perusteella uskoisin yhtyeen vaikuttajista löytyvän mm. orkesterit The Who, Led Zeppelin, AC/DC sekä Black Sabbath. Trion demolleen luomat soundit ovat erittäin luonnollisen kuuloiset. Säröä on käytetty vain sen verran, että kolmen miehen "metelöinti" on saatu tarpeeksi täyteläiseksi. Demon kaikki kappaleet ovat suoraviivaisia ja melodiarikkaita rock-iloitteluja. Melodiat, kertosäkeet ja tyylitajuiset kitarasoolot oikein kilpailevat kuuntelijan suosiosta. Läpi tuotoksen on aistittavissa soittajien hyvä fiilis ja intohimo omaan musiikkiin, jonka positiiviselta vaikutukselta on kuuntelijan mahdotonta välttyä. Soittajat täyttävät hyvin tonttinsa ja vaikka vokalisti ei välttämättä ole taidollisesti maailman parhaita, niin antaumuksellinen tulkinta loistavien stemmojen kanssa korvaa mahdolliset puutteet. Demon jokainen kappale on omalla tavallaan hittiainesta, mutta arvostelijan suosikiksi hieman ylitse muiden nousee naivistisilla sanoituksilla kruunattu Back In Business.